Yleistä varusteiden huollosta ja käsittelystä
Tarkista välineesi säännöllisesti, kukaan muu ei tee sitä puolestasi.
Jokainen kiipeilijä vastaa itse omista välineistään ja niiden kunnosta.
Mikäli välineiden kunto arveluttaa, on aika hylätä ne ja hankkia uusia
tilalle. Älä myöskään lainaa välineitäsi, et voi koskaan tietää, onko
kaverisi jättänyt kertomatta pudotettuaan välineitäsi.
Köydet ja nauhalenkit
Yleensä köysi ei tarvitse muuta huoltoa kuin kuivaamisen, mikäli se on
kastunut vesisateessa tai jääkiipeilyssä. Likaantuneen köyden voi pestä
miedolla saippualla ja huuhdella huolellisesti sen jälkeen. Köyden pesuun
on olemassa sitä varten suunniteltu harja sekä pesuaine. Valitettavasti
pesun jälkeen köysi yleensä jäykistyy.
Köysi tarkastetaan silmämääräisesti ja mikäli manttelissa havaitaan
kulumia, kuntoa voi arvioida taittamalla köyttä kaksinkerroin.
Taitoskohtaan tulee jäädä pieni lenkki eikä se saa painua täysin
kaksinkerroin. Köydestä täytyy myös leikata pois vioittuneet päät.
Sen jälkeen päät poltetaan ettei köysi lähde purkautumaan.
Vältä astumista köyden päälle. Varsinkin ulkona hiekkakiteet painuvat
mantteliin ja köyden venyessä ne hiertävät ytimen säikeitä poikki.
Nauhalenkit tarkastetaan ja huolletaan samalla tavalla kuin köydet.
Köydet ja nauhalenkit ovat kulutustavaraa eikä niitä ole suunniteltu
kestämään ikuisesti. Vaihda köytesi ja nauhalenkkisi säännöllisesti
uusiin omasta käytöstäsi riippuen. Säilytä köysi ja nauhalenkit kuivassa
paikassa suoralta auringonvalolta suojassa.
Valjaat
Likaantuneet valjaat voi pestä miedolla saippualla ja huuhtoa sen
jälkeen huolellisesti. Valjaat tulee myös kuivata aina, mikäli ne
ovat käytössä kostuneet. Valjaista tarkastetaan ompeleet, koska
hiki syövyttää ompeleita ja kankaita ajan mittaan.
Myöskään valjaat eivät ole ikuisia vaan niitä tulee uusia
säännöllisesti. Valmistajan suositusten mukaan ne tulisi uusia
käytöstä riippuen 1-7 vuoden välein.
Frendit
Likaantuneet frendit ja kamut voi puhdistaa CRC 5-56 sprayllä.
Se poistaa hiekkaa ja likaa, mutta ei tartu kuten öljypohjaiset
aineet. Öljypohjaiset aineet keräävät likaa uudelleen itseensä
nopeasti. Aineet ovat myrkkyä nauhalenkeille, joten niitä ei saa
päästää kosketuksiin nauhojen kanssa. Kuluneet nauhat täytyy vaihtaa
tarvittaessa.
Frendien puhdistuksen yhteydessä on syytä tarkistaa akseleiden ja
kampojen kunto. Mikäli akselit tai kammat ovat vääntyneet, välineet
kannattaa hylätä käytöstä. Kamuihin on saatavissa korjaussarjoja,
mikäli liipaisinmekanismi on vioittunut.
Sulkurenkaat ja jatkot
Sulkurenkaat voi puhdistaa tarvittaessa samalla tavalla kuin frenditkin.
Ne voi myös huuhdella puhtaalla vedellä liasta ja kuivata huolellisesti
sen jälkeen. Varsinkin merivesi ja -ilmasto hapettaa sulkurenkaita.
Sulkurenkaat eivät kestä kovia iskuja. Valmistajan ohjeiden mukaan ne
tulee hylätä käytöstä, mikäli ne putoavat kovalle alustalle yli 2 metrin
korkeudelta. Putoaminen voi aiheuttaa murtumia, jotka johtavat
sulkurenkaan pettämiseen. Sulkurenkaiden suositeltu käyttöikä on 5 vuotta.
Jatkoista tulee tarkistaa ja tarvittaessa uusia nauhalenkit samoin
kuin frendeistäkin.
Kengät
Kenkien tärkein hoito-ohje on antaa niiden kuivua aina käytön jälkeen.
Kiipeilyn jälkeen muovipussiin jätetyt kengät alkavat haista hyvin
nopeasti ja pahimmillaan jopa homehtua. Tarvittaessa kengät voi pestä,
vaikkakaan kaikki valmistajat eivät suosittele pesua. Miedolla saippualla
ja harjalla saa kengät joksikin aikaa puhtaiksi. Kuluneet kengät voi
myös pohjata kerran tai kaksi, jolloin niistä tulee lähes uuden veroiset,
riippuen kuinka pahasti kengän muut osat ovat hajonneet.
Kiilat ja heksut
Kiilat ja vaijerilliset heksut eivät juuri kaipaa huoltoa. Nauhalenkillä
tai narulla varustetuista täytyy tarvittaessa uusia nauhat. Vaijerilla
varustetuista tarkistetaan säännöllisesti ettei vaijerin säikeitä ole
poikki.
|