Skip to content

Toppila

Liikuntatalo sijaitsee Toppilassa turvevoimalan vieressä. Tila on yhteiskäytössä Pyrinnön voimistelijoiden kanssa ja muut käyttäjät tulee ottaa sen mukaisesti huomioon. Vuorojen ollessa päällekkäin seinä on kuitenkin varattu kiipeilijöiden käyttöön samoin kuin tarvittava lattia seinän alta. Toppilan kiipeilyseinä on liidattava, mutta lyhyytensä, voimakkaasti negatiivisen profiilinsa ja ruuhkaisuutensa vuoksi tällä hetkellä seinä on käytännössä boulderointikäytössä.

Toppilan kiipeilyseinä on tarkoitettu ainoastaan seuran jäsenille.

toppila1 toppila_9_14

Seinä on noin 6 metriä korkea, alla permanto sekä lisäksi paikalla on myös paksuja patjoja. Älä käytä kuitenkaan puna-valkoisia patjoja, niihin jää kiipeilykengistä mustia jälkiä ja pyrintöläiset eivät tykkää. Levitä myös seinän vieressä olevat mustat matot patjojen alle, ettei permanto sotkeudu mankasta. Vuoron päättyessä viimeisten kiipeilijöiden vastuulla on huolehtia että matot rullataan takaisin seinän viereen.

Kiipeily seinällä tapahtuu itsenäisesti omilla välineillä eikä paikalla ei ole varsinaista valvojaa, vaan joku käy vuoron alussa aukaisemassa ovet. Vuoron päättyessä viimeinen lähtijä huolehtii, että ovet suljetaan ja valot sammutetaan.

Vuorolle on syytä tulla suhteellisen pian sen alettua, koskapa oven avaaja ei välttämättä ole paikalla koko vuoroa ja saattaa sulkea ovet, jos tulijoita ei näy.
Paikka soveltuu parhaiten jo harrastuksessa alkuun päässeelle kiipeilijälle, mutta vasta-alkajatkin sopivat joukkoon. Paikalla olevilta kokeneemmilta kiipeilijöiltä voi myös aina kysellä vinkkejä.

Kartta Kauppaseurantie, alapuolella lukee Toppilan lämmitysvoimalaitos

Kiipeilijöiden sisäänkäynti ei tapahdu pääovesta, vaan käytetään voimalaitoksen puoleisen kulman takaa löytyvää sivuovea.